Paraisten ja Kemiönsaaren kirjastot ottavat kevään aikana käyttöön Axiell Finland Oy:n uusimman kirjastojärjestelmän Qurian. Blanka-kirjastojen nykyistä, vuonna 2018 hankittua Mikromarc-järjestelmää ei enää kehitetä. Axiellin toteuttama Quria-järjestelmänvaihtoprojekti alkoi tammikuussa ja sen tavoitteena on valmistua kesäkuussa. Järjestelmänvaihto aiheuttaa noin kahden viikon katkon kirjaston palveluissa.
Blanka-kirjastojen käyttökatko alkaa torstaina 10.4. Kirjastot ovat avoinna normaalisti keskiviikkona 9.4. Kaikkien Paraisten ja Kemiönsaaren kirjastojen palvelut ovat katkolla 10.–22.4. Käyttökatkon aikana ei voi lainata, palauttaa tai varata aineistoa. Lainatun aineiston eräpäiviä pidennetään automaattisesti 16.5. saakka, jotta eräpäivät eivät osu käyttökatkon ajalle.
Kirjastojärjestelmän avulla hallitaan tietoa kirjastoissa tarjolla olevista aineistoista, lainausoikeuksista sekä asiakastiedoista. Järjestelmä on myös yhteydessä muihin kirjaston tarjoamien palveluiden järjestelmiin.
Blanka-kirjastojen aineistotietoja siirretään parhaillaan uuteen järjestelmään. Vanhan kirjastojärjestelmän aikaiset tietomallit muunnetaan nykyaikaisen kirjastoalan standardin mukaiseen muotoon. Näin ollen poistuvassa järjestelmässä saattaa esiintyä ongelmia. Käyttökatkon aikana uuteen järjestelmään siirtyvät asiakastiedot lainoineen ja varauksineen. Samalla päivitetään omatoimilaitteistojen ja lainausautomaattien ohjelmistot. Myös blanka.fi verkkokirjasto on pois käytöstä 9.–27.4. Sen sijaan e-aineistot ovat käytettävissä, mutta katkot ovat mahdollisia.
Katkosta huolimatta kirjastot ovat kuitenkin avoinna muutamana päivänä, jotta asiakkaat pääsevät lukemaan lehtiä ja käyttämään asiakastietokoneita. Katso kirjastojen poikkeukselliset aukiolot osoitteesta blanka.fi.
Quria on pilvipohjainen, digitaalisuuteen perustuva kirjastopalvelualusta, joka on suunniteltu helpottamaan nykyaikaisen julkisen kirjaston toimintoja. Euroopassa yli 300 kirjastoa käyttää järjestelmää ja Suomessa sen ovat valinneet pilottikirjasto Vaasan lisäksi jo useat kirjastokimpat kuten Louna-kirjastot, Vanamo, Rutakko ja Heili.
Omatoimikirjastot
- Omatoimikirjastojen kirjautuminen ja lainausautomaatit eivät ole käytössä.
- Taalintehtaan omatoimi sulkeutuu jo 1.4. ennakkoäänestyksen takia ja on kiinni 27.4. saakka.
- Paraisten kirjastojen omatoimiaika on pois käytöstä 9.4. alkaen 27.4. saakka.
Varaukset ja kaukolainat
- Kaukolainapalvelu jää tauolle jo tiistaina 1.4. luettelointikatkon vuoksi. Palvelu on pois käytöstä 1.–22.4.
- Noudettavissa olevista varauksista lähetetään ilmoitus vielä maanantaina 7.4.
- Nouda varauksesi viimeistään keskiviikkona 9.4.
Huomioi käyttökatkon aikana 10.–22.4.
- Kirjastot ovat avoinna VAIN muutamina päivinä lehtien lukemista ja asiakaskoneen käyttöä varten > katso blanka.fi
- Ei lainausta, palautusta tai varauksia
- Verkkokirjasto blanka.fi pois käytöstä 9.–27.4.
- E-aineistot ovat käytettävissä, katkoja saattaa esiintyä
- Kaikkien lainojen eräpäivät on pidennetty 16.5. saakka
Mitä voit tehdä käyttökatkon aikana 10.–22.4.?
- Käyttää e-aineistoa, katkot mahdollisia
- Kirjaston aukioloaikana voi
- käyttää asiakaskoneita
- tulostaa ja skannata
- lukea lehtiä
- ostaa bussilippuja ja Long Living -kortteja Kemiössä, Taalintehtaalla ja Västanfjärdissä
Aukiolo käyttökatkon aikana
Katkosta huolimatta kirjastot ovat avoinna muutamina päivinä, jotta asiakkaat pääsevät lukemaan lehtiä ja käyttämään asiakastietokoneita.
KEMIÖNSAARELLA KIRJASTOT OVAT AVOINNA 10.–22.4. SEURAAVASTI:
Kemiö
pe 11.4. klo 10–14 pelikerho klo 10–12
ma 14.4. klo 10–14
ke 16.4. klo 10–14 digituki 10–14
Taalintehdas
pe 11.4. klo 10–14
ma 14.4. klo 10–14
ke 16.4. klo 10–14
Työllisyyspalvelu Taalintehtaan kirjastossa peruttu 17.4.
Västanfjärd
to 17.4. klo 13–17
Pelikerho la 12.4. klo 10-12
Hiittinen
to 17.4. klo 13–17
PARAISILLA KIRJASTOT OVAT AVOINNA 10.–22.4. SEURAAVASTI:
Parainen
Vain lehtilukusali on avoinna:
to 10.4. klo 8–16
pe 11.4. klo 8–15
ma 14.4. klo 8–16
ti 15.4. klo 8–16
ke 16.4. klo 8–16
to 17.4. klo 8–15
ti 22.4. klo 8–16
Nauvo
to 10.4. klo 10–15
pe 11.4. klo 10–15
ti 15.4. klo 10–15
ti 22.4. klo 10–15
Korppoo
ti 15.4. klo 10–15
to 17.4. klo 10–15
ti 22.4. klo 14–19 (lukutreffi klo 19–20.30)
Houtskari
to 10.4. klo 10–15
pe 11.4. klo 10–15
ti 15.4. klo 10–15
Utö
ke 16.4. klo 17–19
Avautuminen katkon jälkeen
Blanka-kirjastot avautuvat keskiviikkona 23.4. palveluaikojen mukaan. Poikkeuksena on omatoimiaika, joka alkaa maanantaina 28.4. Huomio myös, että verkkokirjasto blanka.fi otetaan käyttöön 28.4. Muista, että sinulla ei ole kiirettä palauttaa lainojasi heti, sillä eräpäivät on siirretty 16.5. Mikäli asennuksessa tulee ongelmia, jotka aiheuttavat muutoksia, tiedotamme siitä erikseen. Seuraa oman kirjastosi viestintää somessa ja blanka.fi.
Muuta huomioitavaa:
- Vanha kirjastokorttisi toimii myös uudessa järjestelmässä
- Verkkokirjasto blanka.fi pysyy samana
- Verkkokirjaston suosikkilistaukset säilyvät, mutta niissä ei ole suoraa linkkiä aineistoon. Voit halutessasi ladata suosikkilistasi:
- Kirjaudu sisään, mene suosikkilistaasi, valitse kaikki, klikkaa sähköposti ja kirjoita sähköpostiosoitteesikohtiin Vastaanottaja sekä Lähettäjä.
Facebook
Kirjastot Paraisten kaupungissa
Kemiönsaaren kirjasto
Instagram
Kirjastot Paraisten kaupungissa
Kemiönsaaren kirjasto